Joulupuu on rakennettu

Hyvää joulua blogin lukijoille!

Julebord

Työpaikan julebord eli pikkujoulut vietettiin torstai-iltana. Torstai tuntui vähän oudolta päivävalinnalta bilettämiselle, mutta kaipa sille oli syynsä. Perjantaina sai ihan luvan kanssa nukkua pidempään, kun työpäivä oli määritelty alkavaksi vasta kymmeneltä.

Aikaisemmin olen näissä joulunalustilaisuuksissa ollut vain miehen siivellä - ja ne ovat olleet suomalaisiin vastaaviin verrattuna ei niin rentoja. Miehillä puku päällä ja kravatti kireällä ja ohjelmassa mm. puheiden kuuntelemista. Ihan ensimmäistä omaa julebordiani odotinkin sitten mielenkiinnolla.

Juhla alkoi kravatinkiristysosiolla heti työpäivän päätyttyä. Koko poppoo - oma väki ja kutsuvieraat eli muutama huippuasiakas - koottiin aluksi kuuntelemaan toimitusjohtajan esitelmää firman tilanteesta ja tulevaisuudenvisioista. Pomo lupasi puhua puolitoista tuntia mutta onnistui kuitenkin venyttämään esityksensä kahteen tuntiin. Siinä ajassa ehti jo tulla nälkä yhdelle jos toisellekin.

Mutta sitten päästiin ruokapöytään. Tapaspöytä oli koottu norjalaisia perinteitä kunnioittaen, eli espanjanherkkujen lisäksi tarjolla oli perinorjalaisia medisterkakeja ("joulumaustettuja" jauhelihapihvintapaisia), joulumakkaraa ja ribbeä (siankylkeä, jossa on reilu läskikerros ja nahka) ja muutenkin valikoima oli varsin lihapitoinen. Ja vaikka ollaan runsaiden kalavesien äärellä, kalaa ei ollut pöytään eksynyt.

Siinä syödessäni tulin ajatelleeksi, että onneksi en ole kasvissyöjä. Jos en söisi lihaa, lautaselle olisi tästä valikoimasta voinut kelpuuttaa lähinnä oliiveja ja latva-artisokkaa. En kyllä muista koskaan kohdanneeni norjalaista kasvissyöjää - tai edes kuulleeni sellaisesta. Ehkei sellaisia ole. Kasvissyöjäksi ryhtyminen saattaisi täällä edellyttää aika vahvaa vakaumusta, kun ruoka yleisesti ottaen on yhtä kuin liha.

Ruokapöydästä lähdettiin Osloon, katsomaan Julelatter stand up -showta. Meikäläisen kielitaidolla, lähinnä tämänhetkisellä kyvyllä ymmärtää puhuttua kieltä erilaisine, hmmm... vivahteineen, nopeatempoinen vitsinkerronta on kyllä pitkälti rahantuhlausta. Onneksi ei tarvinnut maksaa itse. En sano, ettenkö olisi ymmärtänyt mitään, mutta stand up on niin nopeatempoista ja se sisältää niin paljon kulttuurisia viittauksia ja muita sisäpiirin juttuja, että totesin parhaaksi yrittää nauraa silloin kuin muutkin, jotten vaikuttaisi täysin huumorintajuttomalta. Ne jutut, jotka oikeasti ymmärsin niin, että alkoi spontaanisti naurattaa, olivat nähtävästi niin yksinkertaisia, ettei yleisö noteerannut niitä ollenkaan.

Show loppui aikanaan ja sitten päästiin vihdoinkin löysäämään kravattia karaokebaarissa. Ketään ei tainnut vakavasti laulattaa, mutta muuten varsinainen seuranpito pääsi vauhtiin tässä vaiheessa. Ja kiitos torstai-illan, se ei päässyt venymään turhan myöhäiseksi.

Bærums Verkin joulumarkkinat

Bærums Verkin vuosittaiset joulumarkkinat avattiin jo viime viikonloppuna, mutta ehdin tutustumaan niihin vasta tänään. Bærums Verk on tänä vuonna 400-vuotisjuhliaan viettävä vanha teollisuusmiljöö, joka alkoi 1600-luvulla rakentua rautamalmin jalostuksen ympärille.

Työläisten asunnoissa toimii nykyään käsityöläisten pajoja ja puoteja, ja entisessä tehdasrakennuksessa on pieni kauppakeskus.

Maalaismarkkinoilla oli myynnissä kaikenlaista syötävää. Norjalaiseen tapaan liha ja lihajalosteet olivat hyvin edustettuina, mutta myös esimerkiksi kutunmaitotuotteita oli tarjolla useammassa kojussa.

Tätä kojua piti vilkaista oikein kahdesti, kun maatuskat eivät täkäläiseen kulttuuriin kuulu. Tarkemmin katsoen maatuskoita ja muuta venäläisennäköistä tavaraa myytiin kiovalaisen lastenkodin hyväksi. Muuten tällä ei-syötävän ostettavan puolella oli edustettuna lähinnä paikallisia tuotteita, monenlaisia käsitöitä.

Muutakin huvia oli tarjolla lapsille. Poroajelun lisäksi saattoi päästä myös hevoskärryjen kyytiin tai napakelkkaan. Poroja oli tuotu paikalle oikein useampia. Täällähän niitä on paljon etelämpänä kuin Suomessa ja joitakin alueilta löytyy myös villiporoja, joita Suomessa ei taida olla. En tiedä, paljonko saamelaisia Norjassa on, mutta he ovat täällä mielestäni paljon näkyvämpiä kuin Suomessa, ja moni virallinen nettisivusto on käännetty myös saameksi.

Käsityöläisten pajat ja myymälät olivat myös auki ja niissäkin riitti väkeä. Bærums Verk on tutustumisen arvoinen paikka myös muuten kuin joulumarkkinoiden aikaan, mikäli erilaiset käsityötuotteet kiinnostavat. Ja löytyyhän täältä muutakin kuin käsitöitä. Tarjolla on tarvikkeita myös omaan askarteluun, pohjoismaista käyttödesignia - Marimekko ja Iittalakin hyvin edustettuina - ja pari ravintolaa.

Joulun kunniaksi paikkoja oli koristeltu näinkin hienosti kuin tämä suklaakaupan ikkuna.

Niitä näitä...

Jouluun valmistautuminen aloitettiin eilen joulukoristeostoksilla. Meillä ei ollut ennestään ensimmäistäkään kuusenkoristetta, kun viime vuonna ei ollut kuustakaan. Nyt on. Kynttiläsarja vielä jäi ostamatta, kun kaupasta ei löytynyt miehen mielestä sopivaa. Mies haluaa värilliset kynttilät...

Kaupassa mies hypisteli myös läpinäkyvää muovituubia, jossa on valoja sisällä. Sellainen olisi kuulemma hieno ulkona räystäällä. En ollut ihan varma, oliko mies tosissaan tuubin kanssa, mutta riskiä ei kannata ottaa, joten varmuuden vuoksi kielsin ehdottomasti ostamasta.

Pakkanen paukkuu ulkona ja sisätiloissakin tuntuu pienoinen viima. Ilman villasukkia täällä ei kannata edes yrittää olla. Kissatkin valitsevat nukkumapaikkansa lämpölähteiden läheisyydestä. Suosikkeja ovat kylpyhuoneen lämmin lattia, kamiinan lähistö ja yöaikaan sänky, jossa voi lämmitellä ihmisten kyljessä.

Kielitaitoa tuli taas testattua viikonloppuna kun miehen äiti oli kyläilemässä Kirkenesistä. Etukäteen vähän mietin, että mahdankohan ymmärtää pohjoista murretta. Mutta eihän siinä mitään isompia ongelmia ollut. Näyttää siltä, että ymmärrän lähes mitä tahansa murretta paremmin kuin tätä paikallista Oslon seudun aksenttia. Outoa.

Viikonloppuna tuli myös testattua, mitä tapahtuu, kun kissa ja kahdeksanvuotias poika ottavat yhteen. Poika yritti silittää kissaa sellaisesta paikasta, johon kissan mielestä ei pidä koskea. Kissa protestoi kynsäisemällä poikaa ja loikkaamalla sängyn alle. Poika ei tästä ilahtunut vaan yritti häätää kissan muualle pommittamalla sitä leluilla. Lopputulos oli, että kissa linnoittautui nurkkaan sängyn alle murisemaan kaikille, jotka tulivat lähelle. Sieltä se sitten saatiin pitkällisen maanittelun tuloksena siirtymään rauhalliseen, lapsettomaan paikkaan. Pojalle taas pidettiin kissapsykologian oppitunti.

Äkkirikas

Tilipäivä oli perjantaina, ensimmäinen tämän uuden työnantajan palveluksessa. Ja heti tuli yllätyspotti. Katselin palkkakuittia ja huomioni kiinnittyi ennakonpidätykseen, joka näytti jotenkin aivan liian pieneltä. Pidätysprosentti oli merkitty niin kuin verokortti sanoo, mutta sitten se verottajalle annettujen kruunujen summa oli jotain ihan muuta. Tarkemmin katsoen puolet siitä, mitä olisi pitänyt olla.

Ryhdyin sitten ääneen ihmettelemään asiaa ruotsalaiselle työkaverilleni. Olen nimittäin huomannut, että jos haluaa saada hyvän selityksen johonkin norjanihmeeseen, asiaa kannattaa kysyä ei-norjalaiselta, jolle nämä ihmeet eivät ole itsestäänselvyyksiä.

No, asia selvisi. Vuoden lopussa yhden kuun palkasta pidätetään vain puolet normaalista verosta. Yleensä se kai tehdään joulukuussa, mutta tässä firmassa jo marraskuussa. Talouspäällikkö sattui sopivasti maleksimaan huoneeseen, kun Marin kanssa keskustelimme asiasta, ja antoi vielä lisäselvityksen. Koska palkka maksetaan tässä firmassa näin loppukuusta, on mukavampaa työntekijöille saada rahat jo marraskuussa eikä vasta juuri joulun alla. Ehtii sitten paremmin törsätä rahoja joululahjoihin ja muuhun mukavaan.

Kaiken lisäksi vanha työnantaja maksoi samaan aikaan lopputilin kertyneine lomarahoineen. Ja kas, tästäkin potista oli pidätetty vain puolet normaalista verosta. Pankkitilin saldoa palkkapäivänä tutkiessa tuli lähes äveriäs olo.

Tämä verottajan höveliäisyys tuntuu suorastaan epäilyttävältä. Joululahja veronmaksajille? Kyllä tässä jokin koira pitää olla haudattuna! Toisaalta muu aika vuodesta maksetaan sitten ihan riittävästi veroja. Niin paljon, että alekuukausi varmasti tulee kompensoitua.

Nyt kun raha ja äkkirikastuminen - ainakin hetkellinen - tuli puheeksi, on hyvä ihmetellä enemmänkin raha-asioita. Kävimme miehen kanssa pankissa keskustelemassa asuntolainasta ja sen jälkeen, kun kaikki olennaiset asiat oli kirjattu paperille, piti vielä toimittaa kasa dokumentteja todisteeksi siitä, että olemme kelpoisia velkaantumaan loppuiäksemme.

Miehen paperit lienevät kunnossa. Minä, vasta äskettäin maahan muuttanut, olenkin sitten mielenkiintoisempi tapaus. Täällä nähtävästi tällaisessa tilanteessa tehdään jonkinlainen "luottoluokitus" viime vuoden verotus- ynnä muiden tietojen perusteella. Minähän en ollut täällä töissä viime vuonna ja norjalaisen pankkitilinkin saldo pysytteli maltillisena. On niillä pankin ihmisillä varmaan hauskaa katsella veroilmoitustani - yksi toimitettavista dokumenteista - kun mitään ilmoitettavaa ei viime vuodelta ollut. Toivottavasti tilannetta kompensoi uunituore työsopimus, johon ei ole kirjattu työsuhteen loppumispäivää. Sen sijaan siitä käy ilmi, että minulle maksetaan säännöllisesti palkkaa.

Pyöritystä

Tässä yhtenä päivänä olin menossa kauppakeskukseen. Normaalireitiltä yksi tienpätkä olikin suljettu ja piti ajaa toista reittiä. Takaisin liikenneympyrään, sitten tunneliin ja siellä seuraavaan ympyrään - mistä kohdasta pitikään ajaa ulos ympyrästä?? - sitten ulos tunnelista ja seuraavaan ympyrään - ja taas arvottiin oikeaa exitiä. Ihan tuurilla menivät valinnat molemmissa ympyröissä oikein.

Seuraavana päivänä mies oli menossa samaan paikkaan ja tienpätkä oli edelleen suljettu. Soitti sitten minulle ja sanoi ajelleensa ympäriinsä reittiä etsien muttei löytänyt oikeaan paikkaan. Miestä oli jo alkanut harmittaa ja sanoi tulevansa kotiin kun ei enää jaksanut harhailla. Minulla oli onneksi vielä reitti tuoreessa muistissa, joten annoin sitten ohjeita, joiden avulla mies pääsi perille.

Jotenkin olin kuvitellut, että natiivi aina selviää näiden täkäläisten liikennejärjestelyiden kanssa ihan vaistonvaraisesti. Mutta näköjään niin ei ole. Yhtä pyörällä päästään kuin tällainen muualta tullut.

Varsinkin alkuaikoina Norjassa oli autolla liikkuessa vaarana joutua kahden suuressa suosiossa olevan liikenneratkaisun hämäämäksi, tunnelien ja liikenneympyröiden. Tunneleita on joka paikassa ja monet niistä ovat aika pitkiä. Ne kiemurtelevat maan alla niin, että suuntavaisto katoaa. Pidemmissä tunneleissa on monesti useampi väylä ulos. Oudossa tunnelissa ei ainakaan minulla ollut hajuakaan, missä oltiin, kun taas putkahdettiin päivän valoon.

Liikenneympyröitä on toki Suomessakin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ne ovat täällä paljon yleisempiä. Ja niistä ongelman tekee taas kaksi asiaa. Monessa paikassa opasteet eivät ole kovin selkeitä. Toinen ongelma ovat muut autoilijat. Ympyrässä ajetaan kuin siinä olisi kaksi kaistaa, siis kaksi autoa vierekkäin, vaikka mitään kaistoja ei ole merkitty. Ja muutenkin sellaisella minä menen tästä nyt -mentaliteetilla. Ja sitten vilkun käyttö on vähintäänkin sekavaa.

Norjalaiset liikennesäännöt sanovat vilkun käytöstä liikenneympyrässä yksinkertaistettuna jotakuinkin seuraavaa. Vilkuta oikealle, kun olet poistumassa ympyrästä. Jos et poistukaan heti ensimmäisestä kohdasta, voit vilkuttaa vasemmalle ympyrässä ajaessasi. Voit käyttää omaa harkintaa sen suhteen, miten vilkutat. Voit myös jättää käyttämättä vilkkua, jos katsot, että se ei ole tarpeellista.

Sääntöjä ihmiset sitten soveltavat oman harkinnan mukaan, niin kuin lupa on. Alussa huomioni kiinnittyi erityisesti niihin, jotka varmuuden vuoksi ensin vilkuttivat vasemmalle ja sitten vielä oikealle. Nyt olen jo tottunut, mutten sentään itse ole ryhtynyt tekemään samaa. Varsinaisen ongelman aiheuttavat ne, joiden mielestä vilkuttaminen ei ole tarpeellista. Ja niitä on kohtuu paljon. Ja kun sitten liikenteessä todellakin näkee kaikenlaisia variaatioita vilkutussääntöjen soveltamisesta, ikinä ei voi olla aivan varma siitä, mitä ympyrässä ajava aikoo.

Kaikkein hämäävin liikennejippo on kuitenkin tunnelissa oleva liikenneympyrä, jossa opasteet eivät ole selkeät eikä edes maisemia katselemalla voi päätellä, mihin suuntaan mahdollisesti pitäisi ajaa.

Pieniä puutteita

Sain postia Suomesta. Hesarin kuukausiliitteen ja Fazerin suklaata. Nam! Tulevat varmasti hyötykäyttöön.

Norjasta puuttuu tiettyjä asioita, joiden saaminen Suomessa oli itsestäänselvyys. Niitä ei välttämättä kaipaa päivittäin, mutta puutteen huomaa viimeistään silloin kun taas saa sen asian eteensä.

Sunnuntain Hesari ja kuukausiliite ovat sellaisia. Lehden tilaaminen tänne olisi turhan kallista ja hidasta, mutta onneksi parhaat palat voi saada itselleen muutenkin. Sunnuntailehden kokonaisuudessaan saa netissä luettavakseen eurolla, jos vain jaksaa tihrustella ruutua. Jos olisi valinnanvaraa, ottaisin kyllä mieluummin ihan perinteisen paperilehden ja viettäisin sen kanssa puoli päivää. Ruutua en jaksa katsella niin kauaa. Kuukausiliitteen taas olen viime aikoina saanut vähän käytettynä vanhemmiltani.

Fazerin suklaa on edelleen maistuvampaa kuin norjalainen suklaa. Ihan perusmaitosuklaa nimittäin maistuu erilaiselta. Norjalainen on makeampaa. Ryhdyin taannoin oikein tutkimaan asiaa tuoteselosteista, ja vaikka ainesten määriä niissä ei kerrotakaan, norjalaisen suklaan suurempi hiilihydraattipitoisuus viittaa siihen, että siinä todellakin on enemmän sokeria. Ylipäänsä kaikki makea tuntuu olevan täällä makeampaa kuin Suomessa. Ja vaikka makeasta periaatteessa pidänkin, sokerin ei kuitenkaan pitäisi peittää muita makuja.

Kolmanteen puutteeseen heräsin vasta vähän aika sitten, kun mies hoilotti autoradion tahdissa, hiukan nuotin vierestä jotain parin vuosikymmenen takaista norjalaisrenkutusta, jota minä en ollut ikinä kuullutkaan. Suomalainen musiikki. Ne ikivihreät ja menneiden vuosien hitit, jotka kaikki tuntevat ja osaavat laulaa mukana vähintään kertosäkeen verran. Ne, joita voi laulaa autossa.

Ravintoketjussa ylöspäin

Rekryfirma lähettää aina heti kuukauden alussa pari lomaketta, joihin kirjataan tehdyt työtunnit. Tällä viikolla niitä ei kuitenkaan kuulunut ja aloin jo epäillä, että ovat unohtaneet minut. Olen kyllä joskus saanut niitä pari ylimääräistä, joten ei tässä kuitenkaan mikään hätä ole.

Sitten tuli perjantai ja pomo pyysi käymään huoneessaan ja tarjosi töitä. Siis siirtymistä rekryfirmalta varsinaisen työnantajan palvelukseen. Että kiinnostaisiko? No kyllä kiitos! Ja sitten nimi työsopimukseen, ja maanantaista lähtien minulla on uusi työnantaja.

Olen sittemmin mietiskellyt muutoksen etuja, ja onhan niitä jokunen.

• Byrokratia vähenee, kun ei ole kahta isäntää.
  
• Palkka muuttuu tuntipalkasta kuukausipalkaksi, mikä käytännössä taitaa tarkoittaa sitä, että arkipyhät tms. poikkeamat eivät pienennä loppusaldoa.
  
• Palkka nousee, hieman.
• Minusta eroon pääseminen lienee nyt hankalampaa. Toisaalta myös irtisanoutumisaika pitenee.
  
• Saan avaimen työpaikalle. Tähän asti on pitänyt soittaa ovikelloa töihin tullessa. (Kyllä, ihan oikeasti!)
• Voin ostaa työnantajan myymiä tuotteita sikahalvalla. Jos siis kiinnostaa.
• Yleisesti ottaen olen nyt omaa väkeä, en vuokralla ja alinta kastia.
  

Ehkä jotain muutakin, mitä nyt ei tullut mieleen.

Olenko tyytyväinen? No kyllä! Mutta se Seuraava Parempi Paikka odottaa vielä löytämistään.

Tarkoitus pyhittää keinot

Olin eilen illalla oslolaisessa pubissa. Mainitsemisen arvoiseksi asian tekee se, että kyseessä oli lønningspils - selkokielellä ajanviettoa työkavereiden kanssa. Ja se, että lähdin mukaan täysin itsekkäistä syistä ja omaa etuani tavoitellen.

Töissä ei kauheasti tule harrastettua sosiaalista jutustelua, kun kaikki istuvat tiukasti työnsä ääressä valtaosan päivästä. Esimiehenkään kanssa en ole kolmen kuukauden aikana oikeastaan puhunut muusta kuin työasioista. Siispä arvelin, että tämä olisi sopiva tilaisuus hiukan tehdä itseäni tykö ja vilauttaa sitä sosiaalista puoltani.

Ne, jotka minut tuntevat, ovat mahdollisesti aikojen saatossa huomanneet, etten ole mitenkään erityisen ekstrovertti tapaus. Mieluiten avaan suuni silloin, kun on jotain sanottavaa. Mieluiten avaan suuni - edelleen - jollakin muulla kielellä kuin norjaksi.

Ennen kaupungille lähtöä totesin miehelle, että tästä tulee varmaan tosi tylsä ilta, ja mietin kuinka aikaisin kehtaan lähteä kotiin antamatta itsestäni liian outoa kuvaa. Ei oikein napannut baari-ilta työkavereiden kanssa, mutta päätin yrittää kestää ainakin pari tuntia vaikka sitten hammasta purren.

Sosiaalinen jutustelu esimiehen kanssa osoittautui oikein hyväksi ajatukseksi. Minä kun olen rekryfirman värväämä ja toistaiseksi myös sen työllistämä, eikä varsinainen työnantaja edes haastatellut minua töihin ottaessaan. Eilen sitten käytiin läpi, kuka minä oikeastaan olen. Koulutusta ja työkokemusta ja viihtymistä töissä ja muuta triviaalitietoa.

Ja sitten päästinkin itse asiaan. Ainakin minun näkökulmastani. Kuinka kauan arvelen, että olisin töissä tässä paikassa? Kysymys on olennainen sen kannalta, että rekryfirma ei pidä minua kirjoillaan iän kaiken vaan varsinaisen työnantajan pitäisi jossain vaiheessa vakinaistaa minut - jos katsoo sen aiheellisesti. Ja eihän sellaista ihmistä kannata vakinaistaa, joka saman tien lähtee pois.

Siinä sitten vastailin kieli keskellä suuta, että kyllähän minä varmaan tässä jonkin aikaa pysyn, kun kielitaidon pitää kehittyä ennen vaativampien töiden saamista. Rekryfirman konsultti oli onneksi jo alussa tehnyt tiettäväksi, että olen hieman ylipätevä työhön, mutta tämä on minulle tässä vaiheessa sopiva astinlauta. Sitä ei tarvinnut enää perustella.

Toivottavasti osasin sorvata vastaukseni oikean kuuloisiksi ja illan loppusaldo tältä osin päätyy plussalle. Eikä se sitten muutenkaan ollut niin tylsä ilta kuin etukäteen pelkäsin.

Sosiaalinen jutustelu norjaksi meluisassa ympäristössä ei ole ihan siitä helpoimmasta päästä. Pitää pinnistellä kuullakseen ja ymmärtääkseen ja sitten vielä itse yrittää tuottaa ymmärrettävää puhetta. Small talk on paljon vaikeampi laji kuin konkreettisista työasioista puhuminen.

Töissä puhun lähes päivittäin talouspäällikön kanssa rahasta - maksuista, palautuksista, arvonlisäverosta, suomalaisten debit-korttien kelpaamattomuudesta työnantajan hyväksymiksi maksuvälineiksi ynnä muusta. Ja ymmärrän aivan hyvin, mitä minulle sanotaan. Mutta auta armias, jos sama ihminen päättää ryhtyä juttelemaan niitä näitä, niin meikäläisen ymmärryksen taso romahtaa välittömästi. Ja vielä enemmän, kun jutustelupaikkana on se meluisa pubi.

Esimiehen kanssa jutellessa arvioitiin myös norjankielentaitoani. Totesin ääneen, että talouspäällikön puhetta on vähän vaikea ymmärtää. Esimies oli ihmeissään, koska hän kuulemma puhuu ihan samaa paikallista murretta, mutta häntä ymmärrän paljon paremmin. Sitten sanoin, että parhaiten töissä ymmärrän graafista suunnittelijaa, noin 95-prosenttisesti. Sitä esimies ihmetteli vielä enemmän, kun tämä kuulemma puhuu Bergenin murretta.

En ole ihan varma, mutta ilmeisesti Bergenin murteen pitäisi olla hankalampaa kuin Oslon murteen.

Lounas norjalaiseen tapaan

Meillä on töissä sellainen lounasjärjestely, että kukin - poislukien esimiesporras - käy vuorollaan lähikaupassa hakemassa pari kassillista ruokaa. Jokainen saa sitten valikoida antimista, mitä haluaa syödä, ja tätä mahdollisuutta näyttävät käyttävän hyväkseen jotakuinkin kaikki. Systeemi tulee jopa aika edulliseksi, kun työntekijä maksaa kuukaudessa ruuastaan 200 kruunua (n. 25 €) eli varsin nimellisen summan, ja työnantaja kustantaa loput. Eikä tarvitse tuoda omia eväitä kotoa.

Useimmilla ostosten tekijöillä on yleensä tapana vain purkaa kauppakassit: jääkaappiin sinne kuuluvat, leivät koriinsa ja hedelmät kipataan vatiin pöydälle. Sitten on Stian, shoppailuringin taiteilija, joka tekee hedelmäkorista tarkkaan harkitun asetelman, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Paneutumista visuaaliseen vaikutelmaan selittänee miehen ammatti, graafinen suunnittelija. Me muut suhtaudumme ruokaan yksinkertaisesti ruokana.

Mutta lounaspa onkin norjalaistyylinen eli perustuu hyvin vahvasti ajatukseen, että leipä miehen tiellä pitää. Suomalaistyyppinen lämmin lounas tuntuu olevan täysin outo ajatus norjalaisille. Sen sijaan syödään leipää, joka päällystetään lähes millä tahansa, mitä kaapeista sattuu löytymään. Salaatti sentään lasketaan myös lounasruuaksi, mutta niin sanotusta kunnollisesta ruuasta ei ole tietoakaan. Työpaikan ruokaostoslistakin on valmiiksi määritelty, joten senkään suhteen ei pääse sooloilemaan, vaikka kuinka mieli tekisi.

Minä olen todennut, etten elä pelkällä leivällä. Tai ehkä eläisin, mutta sen jatkuva mussuttaminen alkaa ennen pitkää kyllästyttää. Niinpä sitten yleensä teenkin salaattia itselleni - ja otan leivänpalan salaatin kanssa, en pääruokana. Toinen työpaikan ruotsalaisista on samoilla linjoilla norjalaisen leipälounaan kelvottomuuden suhteen ja tuo usein mukanaan jotakin lämmitettävää ruokaa. Toinen taas on asunut Norjassa jo niin kauan, että on ilmeisesti sopeutunut tilanteeseen.

Norjalaisissa salaatinsyöjiä on muutama, lähinnä naisia. Loput sitten kasaavat leipänsä päälle mitä milloinkin. Kalasäilykkeet tuntuvat olevan erityisessä suosiossa, enkä voi olla ihmettelemättä niitä, jotka päivästä toiseen popsivat makrilli- tai sardiinipäällysteisen leipänsä yhtä hyvällä halulla. Kaikenlaisia outojakin päällysteyhdistelmiä on nähty. Minulle itselleni ei ihan heti tulisi mieleen laittaa maksapasteijan päälle vielä banaania.

Olen ihmetellyt, mistä tällainen lounasmalli oikein on lähtöisin, kun se todellakin näyttää olevan maan tapa ja perinne. Eikö kenelläkään todellakaan ole nälkä lounasaikaan?

Talvi (?)

Siinä sitä nyt sitten on. Lunta. Ensimmäinen lumisade tänä talvena. Sitä satoi eilisiltana ja jotain on jäljellä vieläkin, vaikka töissä seurasin ikkunasta, miten lumi haihtui pois auringonpaisteessa päivän mittaan.

Aamulla uutisissa kerrottiin, miten lumisade oli yllättänyt autoilijat kesärenkaissaan. Ihan niin kuin Suomessakin vastaavassa tilanteessa. Me vaihdoimme renkaat viime viikonloppuna. Juuri oikeaan aikaan.

Talvi siis tekee tuloaan, vaikka tästä lumesta tuskin on mitään jäljellä parin päivän päästä. Lämpötila on päivällä edelleen plussan puolella, joten viereisen laskettelurinteen lumitykitkään eivät ole vielä käytössä. Mutta ei varmaan tarvitse kauan odotella. Muistelen, että viime vuonna lunta alettiin tehdä hyvissä ajoin. Ja sitten keväällä sitä riitti rinteessä pitkään sen jälkeen kun se oli jo muualta sulanut.

Olen katsellut kauppojen toppatakkivalikoimia ja todennut, että aika yksitoikkoisen näköistä on. Mustaa, ruskeaa, valkoista, beessiä. Malleja on periaatteessa noin kahta eri sorttia. Kuvittelen mielessäni, että Suomessa olisi paljon enemmän valikoimaa. Täällä kaikki kaupat myyvät yhtä ja samaa, ja yksilöllisempiä takkeja - ja yleensä muitakin vaatteita - saa etsimällä etsiä.

En ole norjalaistunut läheskään niin paljon, että minulla olisi tarve pukeutua samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Täällä nimittäin näyttää olevan tapana, että tyyli on kaikilla sama. Eikä kaupoistakaan löydy mitään erilaista. Mikä tässä on syy ja mikä seuraus? Onko kauppojen valikoima yksitoikkoinen, koska kaikki haluavat samanlaisia vaatteita. Vai pukeutuvatko kaikki samalla tavalla, koska valikoimaa ei ole? Onko jossain erilaisia vaatekauppoja?

Bussimatkailun ihmeellisyyksiä

Tällä viikolla olen mennyt bussilla töihin kolmena aamuna. Yleensä kuljen miehen kyydillä, mutta nyt matkamme ei käynyt samaan suuntaan. Olen suhtautunut hieman varauksella bussin käyttöön aamulla, koska olen epäillyt, että myöhästyn töistä, kun bussi seisoo ruuhkassa. Käytäntö on nyt kuitenkin osoittanut, että ihan hyvin tälläkin keinolla ehtii ajoissa. Bussia tosin joutuu vaihtamaan kahdesti, mikä on pieni epämukavuustekijä.

Bussin vaihtoon sitten liittyykin se tämänkertainen ihmetyksen aihe. Kun matkustaa useammalla bussilla pitää ostaa lippu, jossa on vaihto-oikeus. Seuraavassa bussissa sitä näyttämällä saa seuraavan lipun hinnasta hyvityksen. Kunkin lipun hinta vaihtelee sen mukaan, monenko vyöhykkeen yli matka kulkee.

Ensimmäisenä aamuna ostin ensimmäisestä bussista vaihtolipun ensimmäiseen vaihtopaikkaan asti. Toinen bussikuski pyysi ensin 20 kruunua lisää, mutta muuttikin sitten mielensä. Ei tarvitse maksaa mitään, mene vaan istumaan. Kolmannessa bussissa näytin ensimmäisestä saamaani lippua, mikä sai kuljettajan pudistelemaan päätään. Tässä on väärä vyöhyke. - Sain tämän ensimmäisestä bussista. Toisesta en saanut lippua ollenkaan, eikä kuljettaja halunnut maksuakaan. Lisää pään pudistelua ja käden viittaus, jonka tulkitsin tarkoittavan, että mene nyt siitä sitten kyytiin.

Toisena aamuna ostin taas ensimmäisestä bussista vaihtolipun. Toisen bussin kuljettaja oli sama kuin edellisenä päivänä, mutta tällä kertaa kelpasi raha ja sain asianmukaisen lipunkin, jolla pääsin ilman mutinoita kolmanteen bussiin.

Kolmantena aamuna yritin ostaa vaihtolipun ensimmäisestä bussista. Kuski katsoi minua pitkään. Osta lippu seuraavasta bussista. Ei kelvannut raha kuskille ollenkaan. Toisesta bussista sitten ostin lipun vaihto-oikeudella, jolla pääsin taas kolmannen kyytiin ongelmitta. Toisen bussin kuljettajana oli jälleen sama mies kuin ennenkin. Tällä kerralla hän varmisti, että haluanko tosiaan vaihtolipun. Piti siinä sitten ruveta oikein erikseen selittämään, että kyllä, aion todellakin vaihtaa bussia siellä seuraavalla vaihtoasemalla.

Eikä tämä todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun olen todennut, että matkan hinta vaihtelee kuljettajan mukaan. Esimerkiksi kotimatka töistä kahdella bussilla maksaa 30, 40 tai 50 kruunua, joista 50 kruunua ilmeisesti on oikea hinta. Ihmettelin asiaa ääneen yhtenä aamuna töihin tuntuani, ja työkaveri kertoi vastaavanlaisista kokemuksista. Hän käytti vielä vähän aikaa sitten pahvista sarjalippua, josta kuljettaja leimaa sopivan määrän lippuja ylitettävien vyöhykkeiden määrästä riippuen. Kuulemma leimaustenkin määrä vaihteli samalla matkalla päivästä toiseen.

Näyttää aivan siltä, että kuljettajat eivät tiedä, mitä matkasta pitäisi veloittaa. Ja sitten on niitä, jotka hyvällä tuulella ollessaan päättävät tarjota ilmaisen kyydin. Ilmaismatkat taittuvat pääsääntöisesti maahanmuuttajakuskien kyydissä. Norjalaiset kuljettajat, joita taitaa olla vähemmistö, perivät maksun varmasti.

Onhan se tavallaan ihan positiivinen aloitus päivälle, kun kuljettaja tarjoaa ilmaismatkan. Asiaan liittyy kuitenkin se potentiaalinen ongelma, että miten selitän mahdolliselle lipuntarkastajalle, ettei minulla ole oikeanlaista lippua. Jos sanon, että kuljettaja ei halunnut rahaa, sanooko kuljettaja itse samoin? Tarkastajaa en ole kyllä koskaan nähnyt, mutta kai sellaiseen on mahdollista joskus törmätä.

Mies antoi minulle neuvoksi tilanteeseen, jossa tarkastaja tarkastaa vääränlaisen lippuni, että minun pitää heittäytyä ulkomaalaiseksi. Puhua vain englantia ja esittää täysin tietämätöntä siitä, mikä lipussani on vikana.

Torstai-illan ajanvietettä

Alkutilanne

Talvi tekee tuloaan, vaikkei lunta ihan vielä näykään, ja ostimme vähän lämmikettä tulevia pakkasia silmälläpitäen. Tässä kasassa on vasta puolet haloista. Toinen erä kipattiin pihaamme hetkeä myöhemmin.

Olisi niin kätevää, jos piha olisi suomalaisittain katsoen normaali eli ei rinteessä ja ilman portaita. Voisi vaan ajaa kuorman suoraan sijoituspaikkaan. Nyt halkokauppiaan resepti oli työntää kuution halkopaketit autonlavalta suoraan rinteeseen, josta ne sitten rysähtivät oven eteen.

Useimmat asiakkaat kuulemma ostavat halkonsa yhden miehen kannettavissa säkeissä, koska ne ovat helpompia käsitellä. Me ahkerat köyhäilijat päädyimme tähän halvempaa ratkaisuun, jossa tuli sitten päivän liikunta-annos kaupanpäällisenä. Halkoja Ikean kassiin ja sitä retuuttamaan edelleen mäkeä alas. Kottikärryjä meillä ei ole, mutta eipä niistä tässä maastossa olisi iloakaan.

Sovimme työnjaoksi, että ensin molemmat kantavat ja sitten yhdessä pinotaan puut. Kun päästiin pinoamisvaiheeseen, mies totesi hetken halko kädessä pähkäiltyään, ettei hänellä oikein ole visiota halkopinon rakentamiseen. Ainakaan sellaisen, joka pysyy pystyssä. Jospa sinä Tetris-mestari hoidat tämän.

Pari tuntia ahkeroimme. Sitten ilta pimeni siihen malliin, että työtä jatketaan viikonloppuna päivänvalon aikaan.

Nyt ei ole kyllä yhtään liian aikaista alkaa lämmittää puilla. Sen verran viileää alkaa olla sisälläkin. Viime talvena ihmettelin, kun lämpö ei halunnut pysyä sisällä talossa vaan karkasi harakoille. Sama ilmiö on taas havaittavissa. Ja jälleen ihmettelen, miksei taloja lämpöeristetä kunnolla. Tässä nimittäin on mielestäni ongelman ydin. Olen perehtynyt asiaan välikatolla.

Lopputulos

Pølsefest

Lisätodiste norjalaisten rakkaudesta makkaransyöntiin, kioskin pølsefest eli makkarajuhla. Makkaraa, jopa kaikkia sortteja, olisi saanut halvalla. Makkara jäi kuitenkin minulta syömättä, kun ei ollut sen sortin nälkä, mutta nälkäisiä näytti riittävän jonoksi asti.

Jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin eivät norjalaiset pelkällä makkaralla elä, vaikka sitä havaintojeni mukaan aika hyvällä halulla syödäänkin.

Runsaasti syödään myös pizzaa ja limsankulutuskin on jonkin tutkimuksen mukaan maailman huippua.

Kauniit ja rohkeat

Ryhdyin taannoin käymään kuntokeskuksessa, silloin tällöin ohjatuilla tunneilla ja tähän mennessä vähän ahkerammin siellä punttisalin puolella. Kävin jossain vaiheessa samanlaisessa paikassa myös Helsingissä ja jotenkin ovat silmään pistäneet tietyt erot.

Paikat ovat ulkoisesti aika samanlaiset. Itse asiassa sekä se helsinkiläinen että nykyinen paikka kuuluvat samaan ketjuun, joten tarjonta on molemmissa paikoissa saman konseptin mukainen. Eron huomaakin, kun katselee ihmisiä.

Täällä on kuntoilijoilla huomattavasti suurempi ikäjakauma kuin Helsingissä. Kuntosalin puolella näkee huomattavan paljon yli 50-vuotiaita ja vanhimmat ovat varmasti ylittäneet 70 vuoden virstanpylvään. Joukkoon kuuluu sekä miehiä että naisia. Jostakin syystä tämä ryhmä tuntui puuttuvan Helsingissä lähes kokonaan.

Ja kaiken lisäksi ihmiset, erityisesti ne myöhäiskeski-ikäiset, tuntuvat olevat varsin hyvässä kunnossa. Vähiten timmissä kunnossa olevat ovat nuorehkoja naisia, joilla mahdollisesti tarkoituksena on pudottaa painoa. Ja valtaosalla naisista ovat myös varusteet viimeisen päälle trendien mukaiset - kunnosta riippumatta.

Ehkä tässä taas Bærumin näkökulma vääristää yleiskuvaa, mutta vaikutelma on kuin olisi eksynyt kauniiden ja rohkeiden valtakuntaan. Tai ainakin menestyksekkäiden, sillä kaipa hoikkuus, lihaksikkuus ja trendivermeet ovat yksi menestyksen mitta. Ainakin ulkoinen sellainen.

Täällä vaikutelma on muutenkin usein sellainen, että julkisivun on oltava kunnossa. Kalliita autoja, hienoja taloja, muotivaatteita. Se mitä on julkisivun takana, pidetään piilossa. Kuulemma ei ole korrektia mainita ääneen, jos elämässä on epätäydellisyyksiä. Ne pidetään poissa näkyviltä varsinkin jos niitä ei voi korjata.

***
Tähän olisi sopinut kuvitukseksi vaikkapa mummoikäinen rouvashenkilö vetämässä leukaa kuntosalilla, mutta kuvan ottaminen olisi ehkä herättänyt yleistä pahennusta. Kuvauskohde olisi kyllä löytynyt - jos ei ihan mainitunlaista niin jotakin samaan tyyliin.

Ensivaikutelma Oslosta

Monen Osloon tulevan ensivaikutelma kaupungista syntyy varmaankin näissä maisemissa. Rautatieasemalle tulee myös lentokenttäjuna.

Nykyinen päärautatieasema, Oslo S, oli alunperin nimeltään Østbanestasjon, ja sieltä kulkivat itäänpäin menevät junat. Oslosta löytyy myös Vestbanestasjon, joka tosin ei ole enää asemakäytössä, vaan kaupungintalon lähellä olevassa rakennuksessa toimii Nobelin rauhankeskus.

Huono ensivaikutelma Oslosta syntyy vaikkapa tästä. Aseman edustalla tuntuu jatkuvasti seisoskelevan hieman epämääräisen näköistä porukkaa, enimmäkseen miehiä. Nähtävästi huumeidenkäyttäjiä ja muita samaan aihepiiriin liittyviä henkilöitä.

Ohi kulkiessa tulee mieleen, ettei olisi kiva jäädä tälle pysäkille odottamaan bussia tai raitiovaunua.

Aivan aseman kupeessa on joukko lasitaloja - ostoskeskuksia ja hotelleja. Samaan kompleksiin kuuluu myös bussiasema, joten liikennettä riittää joka suuntaan ja kaikilla välineillä.

Tämä alue tuntui minusta aluksi todella sekavalta, ja autoa ajaessani mieluiten kiersin paikan kaukaa. Suuntavaisto tuntui katoavan täysin korkeiden rakennusten välisessä kuilussa. Katutaso on rakennettu autojen ehdoilla ja jalankulkijat pääsevät ostarista toiseen siltoja myöten.

Sisällä ostoskeskuksessa onkin sitten viihtyisämpää kuin kadun varrella. Aseman lähistön ostarit tuntuvat olevan aina täynnä ihmisiä verrattuna muihin.

Oslossa on nimittäin eri tasoisia ostoskeskuksia. Aseman lähistön paikat ovat kaiken kansan paikkoja, kun sitten löytyy myös hienompia ja kalliimpia, joissa ei vaikkapa maahanmuuttajia juurikaan näy ostoksilla. Kauppoja kuvankin ostarissa on runsaasti - ja samoja ketjuja, joita löytyy muualtakin. Se, että paikka ei ole niin hieno ei tarkoita, että täällä olisi vain jotakin B-luokan halpiskauppoja. Ja valikoima on suuri verrattuna meidän isoon lähiostariin Sandvikassa.

Oslon pääkatu, Karl Johan, alkaa aseman edestä, ja lauantaina väkeä oli liikkeellä paljon. Kadun tässä päässä kaupat ovat levittäytyneet kadulle. Turistikrääsää on myynnissä runsaasti. Katua eteenpäin kulkiessa vaikutelma ainakin kauppojen suhteen muuttuu vähän hienommaksi ja kalliimmaksi.

Jos Osloon saapuu ilta-aikaan, huono vaikutelma voi vahvistua Karl Johanilla päivystäviä prostituoituja ja muita epämääräisiä kulkijoita väistellessä.

Karl Johanilta voi myös bongata kaikenlaisia huomion ja rahan kalastelijoita. Tässä valikoima tämänkertaisista, joilla taitaa kyllä olla ihan vakiopaikat kaikilla.

Kirjakaupan vallanneet Imperiumin sotilaat eivät tuntuneet olevan pennosten tarpeessa, vaan heidän parveilunsa mitä ilmeisimmin liittyi johonkin kirjakaupan tempaukseen.

Sitten päästään taas sinne Oslon paraatipuolelle. Stortingetin eli Norjan kansalliskokouksen rakennus on valmistunut 1866 ja sen rakennustyyli on useiden tyylisuuntien yhdistelmä.

Rakennuksen pystyttämiseen liittyi aikanaan pitkällistä kädenvääntöä. Ensimmäinen jo valittu arkkitehdin suunnitelma hylättiin, koska se muistutti liian paljon kirkkoa. Toteutettu suunnitelma taas sai kritiikkiä arkkitehdin kokemattomuuden vuoksi. Tätä ennen rakennuksen paikasta oli keskusteltu vuosikausia. Valmistunut rakennus osoittautui aivan liian suureksi kansalliskokoukselle, joten rakennukseen sijoitettiin myös muutama muu valtion virasto.

Stortingetin edessä on usein meneillään jonkinlainen mielenilmaus. Jostakin syystä - siis ainakin silloin kun minä kuljen ohitse - mielenosoittajat ovat useimmiten maahanmuuttajia.

Iltapäivän ihmettelyä

Töissä on tänään vaihteeksi hiljaista, kun puhelinlinjoissa on jotain vikaa. Ei pääse sisään eikä ulos. Eilisen hässäkän jälkeen onkin hyvä vähän hengähtää, vaikka nyt tuleekin mieleen, olisiko eilen voinut sittenkin jättää jotain töitä seuraavaan päivään.

Puolentoista kuukauden kokemuksella tästä firmasta olen alkanut miettiä muutamia huomioitani. Esimerkiksi firman julkisen kuvan ja tämän jokapäiväisen todellisuuden välinen ero. Virallisesti firma on menestyvä ja jatkuvasti laajeneva - en siis nyt tarkoita, etteikö näin olisi todellisuudessakin - myytävät tuotteet ovat kuulemma laadukkaita ja nettisivutkin luovat mielikuvaa tyytyväisistä asiakkaista ja paisteisista päivistä.

Näin työntekijän näkökulmasta tieto tuntuu kulkevan organisaatiossa ylhäältä alas joskus niin hitaasti, että äskettäin kuulin tehdyistä uudistuksista asiakkailta ennen kuin asiasta oli tiedotettu talon sisällä, ainakaan meille asiakaspalvelussa työskenteleville. Ilmeisesti pitäisi jatkuvasti kulkea korvat höröllä ja vaikka jäädä hengailemaan johtohenkilöiden oven pieleen siltä varalta, että sattuisi puolivahingossa kuulemaan jotakin omien tehtäviensä kannalta oleellista. Jota siis nämä johtohenkilöt itse eivät hoksaa itse tiedottaa.

Asiakaspalvelussa törmää näköjään mielenkiintoisiin tilanteisiin - sanon näköjään, koska minulla ei ole aiempaa kokemusta näistä töistä. Mitä sanotte esimerkiksi asiakkaasta, joka kiven kovaan väittää, ettei ole saanut tilaustaan, vielä senkin jälkeen, kun olen esittänyt hänelle postilta saamani tositteen, jossa on asiakkaan ihan omakätinen vastaanottakuittaus?

Ja sitten tulee tuotteisiin liittyviä kysymyksiä, joihin firman oma ohjeistus ei anna vastauksia. Asiakas haluaa vaikkapa tietää, miksi johonkin tuotteeseen on lisätty tällaista ainesosaa, kun sitä ei sitten voi käyttää samaan aikaan tuollaisen tuotteen (ei meidän myymän) kanssa. Tuotetiedot eivät kerro mitään ja talon sisältäkään ei kannata kysyä ainakaan, jos tarvitsee vastauksen nopeasti. Mutta wikipedia tietää! Tai ainakin antaa niin hyviä vinkkejä, että hetken loogisen prosessoinnin jälkeen asiakkaalle pystyy antamaan hänet ainakin hetkeksi tyydyttävän vastauksen.

Tällaisia pikkuasioita muun muassa olen mietiskellyt tässä työni ääressä.

Vessan oven edessä on tänään kolmatta päivää remonttireiska tikkailla tekemässä jotain katon rajassa. Vessaan mennessä pitää varoa, ettei vahingossa keikauta reiskan tikkaita kumoon ovea avatessaan. Elän toivossa, että remontti - mistä ikinä siinä onkaan kyse - ei ole käynnissä enää ensi viikolla. Todennäköisesti erityisesti firman miehet toivovat sitä myös, koska miestenvessan ovi on vielä tehokkaammin blokattu kuin naistenvessan.

Saapaskansaa

Saappaat edestä

En tiedä, mikä Suomessa tällä hetkellä on tilanne, mutta ainakin täällä kumisaappaat näyttävät olevan kuuminta hottia. Jo vuosi sitten näkyi näitä citysaappaita joka toisella naisella ja nyt niitä taitaa olla vieläkin enemmän. Oikein passelit jalkineet syyssateisiin.

Saappaita on tosin näkynyt katukuvassa pitkin kesää. Onhan kesä ollut aika sateinen, mutta kun se säätila ei vaikuta olevan ainoa syy kumisaappaiden käyttämiseen. Niitä on nimittäin kävellyt vastaan myös sellaisina päivinä, kun sadepilviä ei ole ollut edes näkyvissä. Ovat ilmeisesti muuten sopineet täydentämään päivän asua.

Selvä trendiasuste siis.

Saappaat takaa

Minäkin sitten kävin saapasostoksilla, kun ajattelin, että ehkä ne komeron perältä löytyvät nokialaiset eivät ole esittelykelpoiset. Ja ihan järkevästikin ajatellen märät kengät jalassa kuljeskelu syksyn räntäsateissa ei ole kovin mieltäylentävää.

Jätin suosiolla kauppaan ne kalleimmat merkit, Hunterit ja muut, mutta täytyy sanoa, että siitä huolimatta nämä ovat kalleimmat kumisaappaat, jotka olen koskaan omistanut. Muotoilu muistuttaa enemmän ratsastussaapasta kuin marjastussaapasta, ja saappaanvarressa roikkunut lappunippu on kuin goretex-jalkineissa. Norjalaista hi-techia! Ja mukana tuli kiillotussieni, niin että nyt on sitten jotain iltapuhdettakin, kun näitä puunaa.

Ja näyttää siltä, ettäsaappaat tulevat tarpeeseen. Ulkona nimittäin sataa ja sadetta on luvassa huomiseksikin.

Saappaat makaa

Kielipuoli

Käännösten tekeminen norjasta suomeen on tällä viikolla työllistänyt enemmän kuin muut työtehtävät. Kun käännösten aiheet liikkuvat tyytyväisten asiakkaiden kertomuksista tieteellis-kansantajuisiin, tuotteita mainostaviin artikkeleihin, suomen kieltä ja sen kiemuroita saa miettiä oikein kunnolla.

Suomi ja norja ovat rakenteellisesti niin erilaisia kieliä, että jos kääntää lauseen niin sanotusti suoraan, sana kerrallaan, lopputulos ei sitten enää toisella lukemalla kuulostakaan suomelta. Ja jos norjalainen kirjoittaja on käyttänyt hieman kevyempää tyyliä, muutamalla sattuvalla, kulttuurisidonnaisella sutkauksella höystettynä, aloitteleva amatöörikielenkääntäjä on ihmeissään.

Hankalaksi homma voi mennä myös siinä vaiheessa, kun puolivalmiista painotuotteesta pitäisi poistaa kirjoitusvirheet ja yhteistyökumppanina on suomenkielentaidoton graafikko. - Merkitse virheet selkeästi ja kirjaa oikea kirjoitusasu vielä selkeämmin. Varmista suullisesti, että graafikko ymmärtää, mitä pitää korjata. Toivo, että painokonetta ei käynnistetä ilman viimeistä tarkastusta. - Tähänastisen kokemukseni mukaan norjalaisen silmissä esimerkiksi m ja n näyttävät jotakuinkin samalta, kun ne on sijoitettu samaan jonoon muutaman muun kirjaimen kanssa.

Runsas kuukausi norjan- ja ruotsinkielisessä ympäristössä on aikaansaanut jonkinasteisen akklimatisoitumisen. Esimerkiksi kuuntelen jo sujuvasti ja ymmärränkin 90-prosenttisesti samassa huoneessa istuvan Marin nopeaa riikinruotsia, joka alussa oli hieman hankalaa. Norjalaiset puheenparsineen ovat sitten oma lukunsa. Ymmärryksen aste vaihtelee lähes täydellisestä muutaman sanan poimimiseen sieltä täältä puhujan aksentista riippuen.

Suomea olen kuvitellut osaavani jotakuinkin täydellisesti, kunnes tänään aloin epäillä asiaa. Suomalainen, suomenkielinen asiakas ilmaisi itseään niin epäselvästi, että meni hetki ennen kuin ymmärsin, mistä oli kyse. Ainakin luulen ymmärtäneeni. Tosin sitten asiakkaallekin piti selkokielellä selittää asioiden oikea laita, ennen kuin viesti meni perille.

Perjantaipullo

Töissä on perjantaisin viiniarpajaiset. Arpoja saa ostaa päivän mittaan ja onnetar ryhtyy töihin kolmen jälkeen, kun asiakaspalvelu on suljettu. Tällä kerralla olin onnettaren suosikki ja vieläpä niin, että sain ensin valita kahdesta pullosta mieluisemman, ja se toinen onnekas sai tyytyä jäljelle jääneeseen.

Päivän päätteeksi seisoskelin hetken pihalla kolmen työkaverin kanssa, kyytiä kotiin odotellen. Siinä sitten joku kysäisi, että pidetäänkö Suomessa työpaikoilla tällaisia arpajaisia. Muistelin, että yhdellä entisellä työpaikalla tällainen tapa oli. Arvottiin perjantaipullo, muttei viiniä vaan jotain väkevämpää. Mitä juomaa? kysyi ruotsalainen työkaveri. Koskenkorvaa, vastasin minä.

Siitä vastauksesta päästiinkin käsittelemään suomalaisuuteen liittyviä stereotypioita, joista erityisesti porukan kaksi ruotsalaista olivat hyvin perillä.

- Suomalaisethan juovat Koskenkorvaa ja istuvat saunassa ja piiskaavat toisiaan oksilla.
- Sen piiskan nimi on muuten vihta.
- Siis mitä? Onko se totta, että te todellakin teette niin?
- Kyllä, se pitää paikkansa.
- Mutta miksi niin tehdään?
- Kai se alkuperäinen tarkoitus oli, että siten tullaan puhtaammaksi. Varsinkin jos entisinä aikoina ei ollut erikseen saippuaa peseytymistä varten.
- Kaverini kertoi, että jos vaikka Helsingissä vuokraa asunnon, niin sitten talossa on sauna, johon voi mennä.
- Sekin pitää paikkansa. Ja uudemmissa taloissa voi jokaisessa asunnossa olla oma sauna.
- Ihanko totta? Kaikki siis oikeasti käyvät saunassa?
- Kyllä. Suomessa ei oikeastaan ole sellaisia asuintaloja, joissa ei ole saunaa.
- *Ihmetystä ja kummastelua...*

Suomalaisuuteen siis liitetään erilaisia stereotypioita, mutta näköjään niiden ei ajatella kuitenkaan olevan kaikilta osin totta. Keskusteluporukan norjalainen ei näyttänyt olevan yhtä hyvin perillä niistä kuin ruotsalaiset. Ehkä maantieteellinen etäisyys vaikuttaa. Tai sitten norjalaisten Suomi-stereotypiat ovat erilaisia kuin ruotsalaisten.

Kyllä minullekin äkkiä ajatellen tulee mieleen paljon enemmän ruotsalaisiin kuin norjalaisiin liittyviä stereotypioita. Niitä nyt tässä kuitenkaan listaamatta. Taannoin etsiskelin netistä norjalaisvitsejä ja niistä 99% liittyi turskan syömiseen. Sitäkö se norjalaisuus sitten suomalaisten mielestä on?

Mutta miksi kuvassa on kaksi pulloa? No, sattui käymään niin, että meidän perheeseen tuli tänään kaksi arpajaisvoittoa. Toinen niistä pääsi heti käyttöön, ruokajuomaksi päivällispöytään.

Tunnustus

Satu ja Tuija ovat antaneet minulle Beautiful Blogger -tunnustuksen! Kiitos siitä teille molemmille!

Tunnustuksen saajan pitää kertoa itsestään seitsemän asiaa, joten tässä niitä paljastuksia nyt sitten tulee.

1. Olen teenjuoja ja siinä asiassa joskus niin nirppanokka, että vieraassa kahvilassa epäilyttää tilata teetä, kun ei tiedä, mitä eteensä saa. Paperilta maistuvaa pussi-Earl Greytä, josta en todellakaan pidä, vai liian kauan seisonutta ja kitkeräksi haudutettua myrkkyä vaiko ehkä jotakin oikeasti juomakelpoista.

2. Rentoudun esimerkiksi kuljeskelemalla vaatekaupoissa ja poikkeamalla välillä kirjakauppaan. Ostosten tekeminen on ihan kivaa, mutta ei välttämätöntä. Usein hypistely riittää. Asiaan kuuluu, että olen liikkeellä mieluiten yksin, jotta saan kulkea omaan tahtiini. Suosikkishoppailupaikkani on edelleen Helsinki.

3. Minuun iskee välillä tarve tehdä jotain käsilläni ja nähdä konkreettiset työn tulokset. Yleensä kyseessä on jonkinlainen käsityö. Kaikkein mieluiten sellainen, joka vaatii paneutumista ja tarkkuutta, lankojen tai silmukoiden laskemista. Kesäaikaan myös pihatyöt ajavat saman asian.

4. Minä ja mieheni tapasimme tavallaan sokkotreffeillä. Tilaisuutta ei varsinaisesti ollut tarkoitettu sokkotreffeiksi, vaan treffien järjestäjä halusi varmistaa, että kaikilla on pöytäseuralainen ja mukava ilta. Meillä oli :)

5. Minua ärsyttävät suunnattomasti keittiöön kertyvät leivänmurut. Erityisesti, jos ne ovat lattialla ja tarttuvat jalkapohjiin. Aivan erityisesti, jos ne ovat jonkun muun kuin minun itseni aikaansaamia.

6. Minulla on yleensä suuria vaikeuksia päästä ulos rautakaupasta, jos sellaiseen satun eksymään, ostamatta mitään. Siellä on niin paljon kivoja vempaimia, jotka kaiken lisäksi ovat ihan käyttökelpoisiakin.

7. Taidan olla ikuinen opiskelija. Kun saan yhden projektin loppuun, vannon ja vakuutan, etten enää ryhdy sitomaan itseäni mihinkään hullutuksiin. Sitten jonkin ajan kuluttua löydän taas itseni istumasta luennolla tai etsimästä tenttikirjoja kirjastosta.

Tämä tunnustus pitäisi antaa edelleen seitsemälle blogille. Satu ja Tuija menivät mokomat jo palkitsemaan minun suosikkiblogini, joten en nyt sitten enää lähettele tuplatunnustuksia.

Työmatkan varrelta

Auto ja kuljettaja olivat perjantaina muualla, joten töihin mennessä ja sieltä tullessa piti turvautua julkiseen liikenteeseen. Bussimatkailun johdosta aamulla piti lähteä vähän tavallista aikaisemmin liikkeelle. Klo 07.10 laakson pohjalla oli tällainen sumu.

Bussipysäkille kävellessä kannattaa hyödyntää oikopolkuja. Matka lyhenee huomattavasti. Joku on rakentanut oikein portaat rinteeseen. Tämä oikopolku kulkee hieman hassusti aivan yhden talon oven edestä, ja siinä on usein talonväki paistattelemassa päivää ja ihmettelemässä ohikulkijoita.

Tänä perjantaina oli taas kierrätyspäivä. Oransseihin säkkeihin pakataan paperi ja pahvi, läpinäkyviin muovi, ja säkit jätetään kadun varteen odottamaan noutajaa.

Bussipysäkille tultuani sumua ei enää näkynytkään missään. Kuvan bussi on tulossa jonkinlaiselta varikolta ja on siirtymässä reitilleen. Sitä omaa bussia piti odotella hetki.

Taustalla näkyvä talo paloi viime joulukuussa. Sen jälkeen siellä ei ole näyttänyt tapahtuneen juuri mitään. Ei remonttia, ei purkamista. Ehkäpä se jää tuollaisenaan maisemaa koristamaan.

Aika vähän oli matkustajia. Suuri osa ihmisistä taitaa kulkea omilla autoillaan.

Jos aamulla menen töihin bussilla, joudun vaihtamaan kaksi kertaa. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen kerta, kun testasin bussikyytiä aamulla. Vähän jännitti etukäteen, että mihinköhän aikaan lopulta olen töissä. Ruuhkaa on monena aamuna niin paljon, että bussit tuskin kulkevat aikataulussa. Nyt oli kuitenkin keskimääräistä vähemmän liikennettä ja oli töissä minuuttia vaille kahdeksan.

Työpaikka on asuinalueen keskellä. Omakotitaloja ja muutama liiketila ja sitten se meidän toimisto-varasto-mikälie kompleksi.

Neljän jälkeen ruuhkaa olikin sitten hiukan enemmän. Tähän aikaan bussiaikataulut ovat lähinnä viitteellisiä. Niiden perusteella ei voi sanoa ollenkaan, mihin aikaan bussi tulee. Sen sijaan vuoroväliä voi arvioida jonkinlaisella tarkkuudella.

Kotimatka on silti yksinkertaisempi kuin töihin tulo aamulla. Reitti on eri ja bussinvaihtoja on vain yksi.

Iltapäivän bussinvaihtopaikkaan tulee Oslosta myös metrorata. Joka tosin ei ole käytössä, koska sitä rakennetaan uudelleen. Kasvustosta päätellen rata on ollut käyttämättä jo jonkin aikaa. Radan uudistuskin valmistuu sitten joskus.

Täkäläisissä metroradoissa on muuten sellainen kiinnostava piirre, että niissä on paikoitellen tasoristeyksiä autoteiden kanssa. Tällaisilla osuuksilla sitten junat ajelevat aika rauhallisesti.

Kiertelyä ja kaartelua

Keskustelunpätkä töissä:

Heli (ruotsiksi, enimmäkseen): Mari, tarvitsen yhden sanan... Miksi kutsutaan sellaista lomaketta joka tekee itsestään kopion? Mikä se on ruotsiksi tai norjaksi?

Mari (ruotsalainen): Tarkoitatko sellaista sinistä paperia, joka laitetaan kahden paperin väliin?

Heli: Ei, vaan lomake, jossa on monta paperia päällekkäin. Kirjoitetaan päällimmäiseen ja sitten se teksti tulee niihin muihinkin. Se niinkuin kopioi itse itsensä.

Mari: Ai sellainen. Ruotsiksi? Hmm... En kyllä osaa sanoa. Mihin sinä sitä tarvitset?

Heli: Minun pitäisi antaa suomalaiselta asiakkaalta tullut palaute eteenpäin, mutta kun en tiedä tätä sanaa. Asiakas haluaisi, että käyttäisimme sellaisia lomakkeita.

Mari: Katsotaan nettisanakirjasta. Tiedätkö, miksi sitä kutsutaan suomeksi?

Heli: Joo, luulisin. Mutta suomeksi siinä on kaksi sanaa.

Mari: No ei tähän ruutuun voi kirjoittaa kuin yhden sanan.

Siv kävelee huoneeseen.

Mari: Kysytään Siviltä!

Heli: Miksi kutsutaan sellaista lomaketta, joka kopioi itse itsensä? (+vähän lisää selitystä yhteisvoimin Marin kanssa...)

Siv (norjalainen): Se on karbonkopi.

Mari: Se on sitten varmaan ruotsiksikin karbonkopi.

***
Ruotsia, norjaa ja etenkin svorskia on tullut puhuttua viime päivinä aika paljon. Välillä pitää selittää oikein kunnolla ja etsiä kiertoilmauksia, kun ei tiedä juuri sitä asian kannalta olennaista sanaa. Niin kuin nyt vaikkapa itsejäljentävää lomaketta. Jolla sanalla ei kyllä jatkossa taida olla paljon käyttöä, kun niitä ei kerran firmassa käytetä.

Jos on jollekin asiaa, eikä asialla ole ihan hengenhätä, helpointa on lähettää sähköpostia. Siinä kirjoittaessa voi miettiä rauhassa, mitä olikaan tarkoitus sanoa, ja etsiä sopivia ilmauksia sanakirjasta, jos ne eivät muuten tule mieleen.

Norjan ja ruotsin erottaminen toisistaan puhuessa tai kirjoittaessa on selkeintä, kun jotakin asiaa tarkoittava sana on molemmissa kielissä aivan sama tai sitten ihan reilusti erilainen. Esimerkiksi vaikea on ruotsiksi svårt ja norjaksi vanskelig. Erilaiset sanat on helppo muistaa, kun ei tarvitse erikseen ryhtyä miettimään, miten se taivutus nyt menikään missäkin kielessä.

Jossain määrin ärsyttäviä ovat sanat ja ilmaukset, jotka ovat melkein samanlaisia. Kun esimerkiksi ruotsiksi sanotaa ett jobb, niin norjaksi se onkin en jobb. Ja esimerkiksi on yhdellä kielellä till exempel ja toisella for eksempel.

Onko sitten mikään ihme, että puhuessa lopputulos on svorskia?

Elävää Osloa - Majorstuasta linnanpuiston nurkalle

Kävelymatka kohti Oslon keskustaa alkaa Majorstuasta - tai Majorstuenista. Kaupunginosan nimellä on nimittäin kaksi kilpailevaa muotoa, joista ilmeisesti Majorstuen on virallisempi. Tosin molempia muotoja käytetään yleisesti ja molempia näkee myös kirjoitettuna opasteisiin ja erilaisiin painotuotteisiin. Jos katsot Oslon karttaa Googlesta, sinne on varmuuden vuoksi kirjattu nimi molemmissa muodoissa. Makuasia ilmeisesti.

Muuten Majorstuasta löytyy ravintoloita ja muita vastaavia ajanviettopaikkoja. Pysäköinti on halvempaa kuin lähempänä keskustaa ja jos jättää auton tänne, eteenpäin pääsee vaikkapa T-banella eli paikallisella metrolla, jos ei jaksa kävellä.

Pelastusarmeija viritteli soittimiaan vilkkaassa kadunkulmassa. Pelastusarmeijan kirpputoreja, Fretex, tuntuu olevan täällä paljon tiuhemmassa kuin Suomessa. Tai sitten ne ovat onnistuneet sijoittumaan näkyvämpiin paikkoihin. Pienenä kuriositeettina voi mainita, että Islanti yhdessä Färsaarten kanssa kuuluu Pelastusarmeijan aluejaossa Norjan valtapiiriin.

Jos Bogstadveieniä jatkaa poispäin keskustasta eli länteen, päätyy Holmenkollenille, joka kuvassa häämöttää taustalla.

Tätä katua pitkin menee suorin mahdollinen reitti keskustasta kotiin. Kerran onnistuin kotiin päin ajaessa unohtamaan yhden käännöksen Majorstuan kohdalla - tai oikeastaan olin saanut ohjeen, että aja suoraan - ja löysin sitten itseni jostakin Holmenkollenin rinteestä, siis aivan väärältä suunnalta. Siinä vaiheessa otin avuksi navigaattorin, mikä varmaan olisi kaikista saamistani ajo-ohjeista huolimatta ollut viisainta tehdä heti kättelyssä. Se oli niitä aikoja, kun en tätä reittiä vielä tuntenut niin hyvin. Nyt tunnen.

Yksi kadunvarren ajanviettopaikoista pienine terasseineen. Kadun varrella on muutama isompikin terassi näin kesäaikaan. Liikennettä on kyllä niin paljon, ettei luulisi tämän terassin olevan kovin viihtyisä.

Jos lähdet ostoksille, unohda vaihteeksi Karl Johan ja suuntaa Bogstadveienille ja Hedgehaugsveienille. Pitkän kadun varrelle mahtuu paljon kauppoja, erityisesti vaatekauppoja mutta muitakin.

Elokuun puolivälissä alennusmyynneissä on menossa loppurutistus ja useimmissa paikoissa alennus näytti olevan 70%.

Norjan kalliista hinnoista ovat varmasti kuulleet kaikki. Kansainvälisten ketjujen hintalappuihin on usein merkitty monen maan hinnat, jolloin pääsee tekemään vertailuja. Tässä kaupassa hinnat oli vedetty aika korkealle ainakin eurohintaan verrattuna. Viime aikoina eurolla on saanut noin kahdeksan kruunua, mutta täällä muuntokerroin oli jotain ihan muuta. Useimmissa muissa ketjuissa muuntokerroin on vähän lähempänä virallista valuuttakurssia.

Koirakin oli päässyt ostoksille. En muista ikinä Suomessa nähneeni koiraa vaate- tai muussakaan kaupassa opaskoiria lukuunottamatta. Tämä yksilö ei ollut palvelustehtävissä, vaikka aluksi sitä epäilinkin, kun koira kuljeskeli vapaana ja vartija seuraili sen menoa. Sitten omistaja pyydysti muita asiakkaita nuuskineen lemmikkinsä.

Raitiovaunu eli trikken on yksi tapa päästä nopeammin perille. Jostakin syystä en ole itse vielä kertaakaan ollut trikkenin kyydissä, vaan luottanut muihin välineisiin.

Katu on suurimman osan matkaa aika kapea, siinä kulkee raide molempiin suuntiin ja myös autoja on paljon. Katua ajaessa saa olla tarkkana, että pysyy omalla kaistalla eikä myöskään törmäile kadun varteen pysäköityihin autoihin. Asfalttia ei ole uusittu ilmeisesti vuosikausiin ja kadun yleisilme on paikoitellen muutenkin hieman nuhjuisen oloinen. Mitä lähemmäs keskustaa mennään, sitä enemmän tulee mieleen pikkukaupungin pääkatu.

Pikkukaupunkitunnelmaa lisää sekin, että sivukadulle katsoessa voi törmätä vaikkapa tällaiseen näkymään. Tässä ei sentään asu kukaan (kai?), vaan kyseessä on kauppa.

Juhlan kunniaksi oli otettu esiin näin hieno menopeli. Tarkemmin katsoen takapenkillä istui kaksi morsianta valkoisissaan. Kaksoishäät vai naispari? Norjassahan myös samaa sukupuolta olevat parit voivat mennä ihan virallisesti naimisiin - ei siis puhuta parisuhteen rekisteröinnistä kuten Suomessa.

Kun lähestytään Hedgehaugsveienin keskustanpuolesta päätä, kaupat muuttuvat hienommiksi ja kalliimmiksi. Ne kaikkein hienoimmat ja kalleimmat kaupat tosin ovat paraatipaikalla Karl Johanin varrella.

Kadun päässä näkyy Litteraturhuset, jonka suojissa on kirjakauppa ja Cafe Oslo - ja varmasti jotain muutakin. Cafe Oslo tuntuu olevan paikallisen intelligentsijan kokoontumispaikka, jossa ilta-aikaan voi löytää mielenkiintoista keskusteluseuraa. Puhutaan siis jostakin muusta kuin jalkapallosta.
Sitten päästäänkin linnanpuiston nurkalle, jossa voi syöttää pullasorsia tai muuten vaan paistatella päivää. Jos on kiire eteenpäin, tämä on suorin reitti Karl Johanille.

Lisää kuvia samoista maisemista.

Välipalavinkki

Yllättikö pikkunälkä kaupungilla kuljeskellessa? Rannassa Oslon kaupungintalon kohdalla myydään vastapyydettyjä ja -keitettyjä katkarapuja suoraan veneistä. Myynti alkaa aamuseitsemältä ja jatkuu niin kauan kuin myytävää riittää.

Katkarapuja myydään litrakaupalla, ja tänään viiden aikoihin hinta oli 70 kruunua, aiemmin päivällä 90 kruunua. Asiakkaita oli jonoksi asti. Paikka on sopivasti turistien kulkureitillä, mutta taisi siellä olla paikallisiakin ostoksia tekemässä.

On näissä kyllä melkoinen askartelu ennen kuin pääsee syömään!

Yläkuvassa olevalta myyjätytöltä on kysytty lupa kuvan julkaisuun.