Uudet näkymät

Runsas viikko uudessa kodissa ja kaaos alkaa vähitellen väistyä. Miehen kanssa on ihmetelty nurkkiin kertyneen tavaran määrää. Sen pakkaamiselle - tai setvimiselle kierrätystä ja poisheittoa varten - vanhassa paikassa ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Tavaran määrää ei oikeasti edes ymmärrä ennen kuin pitää muuttaa.

Irtaimen omaisuuden sovittaminen uuteen asuntoon on taitolaji. Varsinkin kun kyseessä on 1950-luvulla rakennettu talo, jossa säilytystilaa on minimaalisesti. Nykyihmisellä on enemmän tavaraa, minkä takia nykyihminen suuntaa lähimpään Ikeaan ostamaan säilytystilaa. Onneksi joku asukas on 1950-luvun jälkeen ymmärtänyt myös rakentaa lämpöeristetyn ulkovaraston.

Ensivaikutelma uudesta naapurustosta on aivan erilainen kuin mitä entinen naapurusto oli. Täällä naapurit ovat näkyvillä, ulkoilevat lastensa ja koiriensa kanssa, kolaavat lunta ja pysähtyvät juttelemaan toisilleen. Rivitaloyhteisö on jotakin aivan muuta kuin Jaguaarien ja muiden ökyautojen omistajat, jotka linnoittautuvat omakotitaloihinsa.

Itseäni ilahduttaa myös se, että sekä lähin ruokakauppa että bussipysäkki ovat sadan metrin eikä parin kilometrin etäisyydellä, eikä kotimatkaa tarvitse tarpoa ylämäkeen. Täällä voisi jo vakavasti harkita polkupyöräilyä, kunhan jääkausi hellittää. Ja mitä ilmeisimmin se hellittää nopeammin täällä "rannikolla" kuin entisen paikan "vuoristossa".

Kissatkin ovat kotiutuneet viikossa ainakin sisätiloihin, eikä niitä tarvitse enää kaivaa esiin sängystä patjan alta.

Talon tyhjennys alkaa kierrättämällä

Muuttopäivä lähenee uhkaavasti ja asunto alkaa olla ihan kiitettävän sekasortoisen näköinen. Laatikoita siellä täällä samoin kuin laatikkoaan vielä etsiviä tavaroita. Mutta paljon on jo pakattu. Olohuoneesta löytyi neljä laatikollista sekalaista lasitavaraa. Keittiössä on pinottuna 12 laatikkoa ja pari taitaa vielä täyttyä. Kirjoja 22 banaanilaatikkoa - ja keittokirjat ovat itse asiassa vielä pakkaamatta. Kukahan nämä kaikki kantaisi autoon ja autosta uuteen asuntoon?

Pienenä valonpilkahduksena - tai miksei oikeastaan suurempanakin tyytyväisyyden aiheena - on se, että jonkin verran tavaroita on jo kannettu ulos. Ja ne tavarat eivät tule uuteen asuntoon. Ison kasan vaatteita sisältäviä muovipusseja olen vienyt kierrätyslaatikkoon. Tosin siitä huolimatta vaatekaapin sisältö ei silmämääräisesti arvioiden näytä juurikaan vähentyneen. Kumma juttu!

Muutama riittävän pitkään palvellut tai uuteen asuntoon sopimaton huonekalu on myös laitettu kiertoon. Mies oli kärräämässä kaatopaikalle isoa kuormaa vanhaa mutta täysin käyttökelpoista tavaraa, mutta onneksi sain syötettyä toisenlaisen toimintamallin siskonsa avustuksella. Siis myydään hyväkuntoiset tavarat ja annetaan pois ne, joihin ei kehtaa hintalappua laittaa.

Torstai-iltana laitoimme muutaman ilmoituksen finn.no-sivuston "torille". Noin viisi minuuttia myöhemmin puhelin alkoi soida ja jo tunnin kuluttua sohvapöydän uudet omistajat tulivat noutamaan löytönsä. Perjantaina työpöytä löysi uuden kodin, lauantaina hella*, sunnuntaina sohva, ja vielä maanantaina keittiönpöytä tuoleineen pakattiin onnellisen omistajansa autoon.

Suhteellisen kivutonta toimintaa meidän kannaltamme, kun ei tarvitse nähdä enempää vaivaa tavaroista eroon pääsemiseksi. Sohvan kanssa meinasi kyllä mieheltä mennä hermot, kun kaksi ensimmäistä halukasta jätti tulematta. Kolmas kerta sitten toden sanoi.

Jossain vaiheessa viikonloppua mies totesi, että oikeastaan tämä kierrätys olikin ihan hyvä idea. Meille tarpeettomat tavarat katoavat noin vain ja lisäksi itselle tulee hyvä mieli, kun näkee miten tyytyväisiä uudet omistajat ovat.

Tavaroiden noutajista olemme tehneet huomion, ettei näillä ihmisillä selvästikään ole turhan paljon rahaa, jota käyttää uuden tavaran ostamiseen kaupasta. Ennakko-odotuksista huolimatta vain hellan noutaja oli maahanmuuttaja, muut sitten ihan tavallisia norjalaisia. Nuoripari, yksinhuoltajaäiti vauvansa kanssa, keski-ikäinen mies, josta oli vaikea tehdä mitään johtopäätöksiä ja kaksi nähtävästi äitinsä asialla ollutta nuorta miestä, joita Suomessa oltaessa olisin ehkä ulkoisin kriteerein luonnehtinut persujen kannattajiksi.

Tavallaan yhdistävänä tekijänä kaikilla on, että tuon oloisia ihmisiä ei tässä naapurustossa taida asua.

Tässä vaiheessa muuttoa on lisäksi todettu, että telkkarin katselu onnistuu lattiallakin istuen, ja lähikaupasta löytyy myös mikrossa lämmitettäviä eineksiä.

- - -
* Jos joku ihmettelee, miksi hellasta piti päästä eroon, niin Norjassa kaikki keittiökoneet kuuluvat irtaimeen omaisuuteen, joka muutettaessa kuljetaan asunnosta toiseen. Uudessa asunnossa nyt sitten kuitenkin on kiinteästi asennettu hella, joten ylimääräisestä piti luopua.

Sunnuntaiaamun herätys

Tuolta se tuli

Tänä aamuna hiukan ennen puoli kahdeksaa makuuhuoneen ikkunan takaa alkoi kuulua kolinaa. Sitä tuntui kuuluvan myös ylempää, jostain parvekkeen suunnasta. Ensimmäinen ajatus oli, että joku yrittää tulla taloon sisälle. Murtovarkaita, apua!

Kolina loppui ennen kuin pääsin sängystä ylös ja sain silmälasit nenälleni. Mutta vilkaisu ikkunasta ulos varmisti, että joku siellä oli ollut. Lumihangessa oli ihan selviä jälkiä. Äkkiä yläkertaan katsomaan, onko tunkeilija parvekkeella, ja ajamaan se pois. Kännykkä käteen, jos pitää soittaa poliisille.

Parvekkeella ei onneksi ollut ketään tai mitään. Sen sijaan hirvi oli matkalla rinnettä alas, poispäin pihasta. Matkallaan se oli potkaissut irti yhden laudan aidasta. Alempana rinteessä näkyi vielä toinenkin hirvi.

Vaara ohi! Voidaan mennä takaisin nukkumaan.

Tuonne se meni

Iltapäivällä satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja huomioni kiinnittyi kuusen oksalla keikkuvaan kissaan. Tarkemmin katsoen se ei ollutkaan kissa, vaan hirven turpa, joka rouskutteli oksaa. Toinenkin hirvi oli samassa puuhassa muutaman metrin päässä.

Täällä on luonto lähempänä kuin ajattelinkaan. Tämä parivaljakko oli eksynyt asuintalojen keskelle. Tosin asuntoalueen laidalle on meiltä vain pari-kolmesataa metriä ja sitten alkaa metsä, joka jatkuu ties mihin asti.

Täytyypä huomenaamulla töihin lähtiessä ajaa varovasti, ettei tule hirvikolaria ennen kuin päästään edes isolle tiellä asti.

Siellä se on vieläkin

Simultaanitulkki

Puolet viikonlopusta kului poikkeuksellisesti töissä, kun työnantaja järjesti kick off -tapahtuman. Vaikka paikalla oli osallistujia neljästä pohjoismaasta, pääasiallinen kieli oli norja. Tanskalaisille ja ruotsalaisille norjan ymmärtäminen ei tuota ylipääsemättömiä vaikeuksia, mutta suomalaiset ovatkin sitten eri asia. Mutta tähänkin ongelmaan työnantajallani oli ratkaisu - firman virallinen suomalainen värvättiin tulkin tehtäviin.

Sain siis tehtäväkseni tulkata kaikki esitykset suomeksi. Mikrofoni käteen ja suomalaisille kuulokkeet päähän eikä siinä sitten muuta kuin menoksi.

Simultaanitulkkausta en juurikaan ole harrastanut millään kielellä enkä varsinkaan norjasta. Kun on kyse esityksistä, joissa puheen rytmitys on yksi tehokeino, tulkin olemassaoloa ei huomioida. Olisi niin kätevää, jos voisi välillä painaa pause-nappia, kääntää juuri sanotun, ja sitten taas jatkaa kuuntelua. Mutta kun ei. Kuunteleminen ja puhuminen samanaikaisesti on haasteellista, vaikka sainkin ohjeeksi, että joka sanaa ei tarvitse kääntää vaan pääasia riittää.

Helpottavana tekijänä oli, että esitysten aihepiiri ja sen myötä sanasto on työn myötä tullut tutuksi. Ajoittaisena hankaluutena taas olivat puhujien aksentit. Bergeniläisiä oli pari liikaa, mutta he eivät onneksi puhuneet pitkään. Paria tanskalaistakin haastateltiin, mutta siinä vaiheessa totesin, että tämä jää kyllä tulkkaamatta. Puoli vuotta sitten tämä olisi ollut mission impossible, mutta nyt pärjättiin kohtuullisesti.

Kun sitten oli englanninkielisen puhujan vuoro, tulkkaus tuntui aivan älyttömän helpolta. Siinä vaiheessa tosin mietin, että miksi englantia pitää tulkata suomalaisille, kun kaikki muut kansallisuudet saavat selvitä oman kielitaitonsa varassa.

Muutaman tunnin lähes yhtämittainen puhuminen perjantai-iltana ja lauantaina oli aika väsyttävää. Myös se, että joutui keskittymään täysillä koko ajan, oli jossain määrin haastavaa. Päivän päätteeksi teki lähinnä mieli kotiin nukkumaan.

Kun joutuu keskittymään esityksiin paljon tarkemmin kuin muuten vain kuunnellessa tekisi, kiinnittää huomiota kaikenlaisiin asioihin. Puhujilla on esimerkiksi taipumus toistaa samaa asiaa monta kertaa. Onhan sekin tehokeino, kun kuulijoita yritetään vakuuttaa, mutta tulkin näkökulmasta se on varsin ärsyttävää. Toinen ärsyttävä tapa on kesken varsinaisen asian ryhtyä kertomaan asiaan hyvin löyhästi jos ollenkaan liittyvää tarinaa tai vitsiä. Tehokas keino yrittää harhauttaa aloittelevaa simultaanitulkkia.

Tutkimus naisekspatriaateista

Siperian Eeva oli laittanut blogiinsa näkyville tällaisen ilmoituksen ja ajattelin minäkin levittää tietoa eteenpäin. Riittävän aineiston hankkiminen voi olla haastavaa graduntekijälle, joten nyt kaikki ulkomailla asuvat suomalaisnaiset voivat auttaa tätä opiskelijaa tarjoutumalla haastateltavaksi. Ja sitä paitsi aihe on ainakin minun mielestäni mielenkiintoinen.

Tutkimus naisekspatriaateista
Ilmoitus jätetty: 25.1. klo 13:59

Hei!

Teen gradua Turun kauppakorkeakoululle johtamisen ja organisoinnin laitokselle. Työnimenä on tällä hetkellä "Suomalaiset naiset kansainvälisellä uralla".

Haluaisin kuulla naisten kokemuksia ulkomailla työskentelystä ja asumisesta. Tarkoitus olisi löytää haastateltaviksi ulkomailla työskenteleviä naisia mahdollisimman monesta eri ryhmästä (komennukselle lähetetyt, itse ulkomaille työnhakuun lähteneet, puolison perässä ulkomaille lähteneet ja siellä työllistyneet, ulkomailla esimerkiksi vaihto-opiskelleet ja sen seurauksena sinne jääneet tai esimerkiksi Suomen ulkomaanhallinnossa työskenteleviä ja tarkoituksella sitä varten kouluttautuneet, että voisivat hakeutua ulkomaille töihin).

Gradu pyrkii selvittämään, minkälaisia haasteita naiset kohtaavat

a. yrittäessään päästä ulkomaankomennukselle

Tutkimuksien mukaan ainoastaan murto-osa yrityksen lähettämistä ekspatriaateista on naisia siitä syystä, ettei naisten uskota olevan tarpeeksi päteviä kansainvälisiin johtotehtäviin. Myös naisten halukkuus on selkeästi vähempää. Allekirjoitatteko nämä väitteet? Millaisia kokemuksia liittyy itse kandidaatin valintavaiheeseen. Kuinka tulit valituksi komennukselle?

b. Mikäli kyseessä on itsenäisesti ulkomaille lähtenyt ekspatriaatti, olen kiinnostunut kuulemaan, onko työnhaku ollut haasteellista, ja onko koulutusta vastaavaa työtä ollut helppo löytää, miten työnteko eroaa työskentelystä Suomesta, mitkä seikat aiheuttavat haasteita, jne.

c. Uran ja perheen yhteensovittaminen

Onko kyseessä kahden uran perhe, onko lapsia, miten onnistuu työskentely ulkomailla lasten kanssa jne.

d. Kulttuurin aiheuttamat haasteet.

Asutko maskuliinisen kulttuurin maassa, aiheuttaakio sukupuoli tai ikä ongelmia työelämään sopeutumisessa esim. auktoriteettiongelmat, kuuliaisuus, yhteistyö kollegoiden kanssa jne. (Arabimaat, Aasian maat)

e. Kotiinpaluuseen liittyvät seikat, mikäli komennus on jo ohi.

Oliko helppoa sopeutua kotikulttuuriin, asema työelämässä ulkomailta paluun jälkeen...

Olen myös kiinnostunut kontakteista, mikäli tiedät henkilön, joka mahdollisesti voisi osallistua haastatteluun.

Aineisto olisi tarkoitus kerätä haastattelun avulla (Skype tai mikäli olet jo palannut Suomeen, myös kasvokkain haastattelu mahdollista). Tarvittaessa myös sähköpostitse.

Mikäli halua jakaa kokemuksiasi, ota yhteyttä mahdollisimman pian.

Yhteystiedot:
Hanna Norvanto-Ohtonen
hanna.norvanto-ohtonen@tse.fi